Motto: ajattele laatikon ulkopuolelta aina kun mahdollista

Yksinkertainen on kaunista

image_pdfimage_print

Olen koulutukseltani diplomi-insinööri (tietotekniikka/tietojenkäsittelyteoria). Olen erikoistunut ketterään (Agile Management) johtamistapaan. Uskon vahvasti mentoroivaan ja valmentavaan johtamiseen. Olen työskennellyt hankkeissa sekä asiakkaan että toimittajan näkökulmasta. Olen ollut mm. tietohallinnon johdon (mm. OP-Pohjola, Itella Logistiikka, Nokia) tukena kehittämässä ja käyttöönottamassa heidän strategiansa mukaisia toimintatapoja siten, että he ovat pystyneet tehostamaan toimintaansa ja keskittymään tuloksen kannalta oleelliseen toimintaan. Toimin perustamani konsulttiyrityksen, Uniknit Oy, kautta.

Nämä tehtävät ovat sisältäneet myös suuren joukon muutosjohtamista. Lisäksi olen auttanut asiakasorganisaatioita kilpailuttamaan ja hankkimaan uusia palveluita. Koen omaavani hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä kielitaidon monikulttuurisen työkokemukseni takia. Olen toiminut vuodesta 1989 lähtien mm. useissa ohjelmistokehityshankkeissa ja vuodesta 1996 vuoteen 2004 johdin perustamaani ohjelmistoprojekteihin erikoistunutta yritystä (Uniknit Oy), toimien samalla mm. projekti- ja strategiajohtajana. Sen jälkeen olin töissä Nokialla (NSN), jossa olin mukana muuttamassa kokonaista tuotekehitysorganisaatiota ketterään (Agile/Scrum) toimintatapaan. Sain erinomainen käytännönläheisen koulutuksen työntekotapaan, joka on ohjannut työelämääni sen jälkeen. Vuonna 2009 siirryin valmentamaan (Agile Coach) OP-Pohjolaan miljoonan euron hanketta, jossa suurimpana tavoitteena oli saada internetissä toimiva lainajärjestelmä tuotantokäyttöön, ajoissa. Hanke onnistui suunnitelman mukaisesti ja samalla sain varmistuken siitä, että ketterä johtamistapa on hyvin tehokas tapa luotsata hankkeita ja organisaatioita. Vedin hankkeen läpi käyttäen Scrum-oppeja. Vuonna 2010 pääsin mukaan avustamaan Nokian suurta toimintatapamuutosta, jossa iso osa organisaatiota lähdettin muuttamaan ketteräksi (avainsanoina mm. Agile ja Scrum). Samoihin aikoihin huomasin, että johtamisessa ja valmentamisessa on tärkeätä saada itsensä ymmärretyksi oikealla tavalla. Suoritin työn ohessa ammatillisen opettajan pätevyyden.

Nokian projektissa sain soveltaa oppejani, mutta iso monikulttuurinen toimintaympäristö oli erittäin mielenkiintoinen. Huomasimme varsin pian että saimme asiat toimimaan jouhevammin vaikka projektin työntekijät olivat monilla eri mantereilla ja eri aikavyöhykkeillä, eri kulttuureista puhumattakaan. Sain lisää käytännön valmentavaa työkokemusta toimien hetken aikaa Agile -kouluttajana Tieturi Oy:ssä (2011). Minun tehtäväni oli tuoda koulutettaville käytännön kokemuksia ketterästä toiminnasta ja auttaa heitä heidän omissa organisaatiossa olevien haasteiden kanssa.

Vuosina 2011-2014 toimin liikelaitoksen johtajana Tietotekniikan palvelukeskuksessa Keravalla. Tehtävänä minulla oli kasvattaa liikelaitoksen asiakaskuntaa sekä jalkauttaa kuntaorganisaatioon ITIL -osaaminen. Pystyin työyhteisöni avustuksella kasvattamaan organisaation asiakaskuntaa 26% vuoden 2012 alkuun mennessä (mukana Kerava, Järvenpää, Mäntsälä). Koko organisaationi henkilöstö koulutettiin ITIL -oppien (ITIL Foundation) mukaan. Prosessit muutettiin tukemaan ITIL:iä.

Toimintani on mentoroivaa ja valmentavaa johtamista, jossa muutoksiin pystytään reagoimaan nopeasti (osittain sen takia että läpinäkyvyys on suuressa roolissa). Olen lisäksi työni ohessa lisännyt johtamisen osaamisen teoriapuolta Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittamisella (yJEAT), erikoistuen osaamisen johtamiseen. Näin olen saanut lisää mm. strategista ja taktista johtamisosaamista saaden varmistusta siihen että nykyinen johtamisosaamiseni on modernia ja tehokasta. Olen luonteeltani tiiimipelaaja ja arvostan työntekoa ryhmätyönä sekä johdon jalkautumista kentälle. Minulla on näkemystä ja innovaatiokykyä hahmottaa modernin yrityksen toimintatapoja. Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja sen takia yritysten johdon tulee olla valmiita tekemään perusteltuja muutoksia lyhyelläkin varoitusajalla.

Perustin harrastuksena vuonna 2010 työni ohessa Suomen ensimmäisen eettisen, korottoman rahoitusosuuskunnan, nimeltään JAK Finland (hallituksen pj.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.